Englanninsetteri



Historia

Englanninsetteri on polveutunut spanieleista. Se on keskikokoinen englantilainen seisojarotu. Englanninsetterin varhaismuodot perustuvat ”setting dog”-nimityksen saaneisiin lintukoiriin.

Silloiset englanninsetterit olivat matalajalkaisia, jonka lisäksi ne olivat pitkärunkoisia, vahva- ja kiharakarvaisia sekä varsin karkearakenteisia. Nämä setterin varhaismuodot ovat olleet melko samanlaisia kuin taannoin Ranskassa käytetyt ns. peltospanielit, jotka nekin pysähtyivät vähäksi aikaa saatuaan riistasta ilmavainun.

Mitä luultavimmin jokaisen setterirodun takaa löytyy espanjalaista pointteria eli perdigueoa. Kanaalin molemmin puolin kehitettiin taannoin monia erilaisia spanieleihin polveutuvia verilinjoja, joihin nykyinen englanninsetterikin pohjautuu.

Alkuperäiset setterit, joita pidettiin niiden metsästysominaisuuksien vuoksi, olivat aatelissukujen omistuksessa. Varmoja todisteita näiden settereiden alkuperästä ei ole mutta on hyvin todennäköistä, että joitakin tuotiin takaisin mantereelta (Euroopasta ja Aasiasta) sodan jälkeisenä aikana.

Setterit jaettiin rotuihin, kuten me tänä päivänä tunnemme, vasta 1800-luvulla: sitä ennen oli tunnistettavissa eri sukuisia settereitä, jotka nimettiin niiden aatelissukujen mukaan.

Nykyinen englanninsetteri saa kiittää olemassaolostaan herra Edward Laverackia, joka kehitti oman rotutyypin huolellisella sisäsiitoksella ja valikoivalla linjasiitoksella 1800-luvulla. Nykyisellä näyttelytyyppisellä englanninsetterillä tarkoitetaan usein Laverack -tyyppistä setteriä. Hän julkaisi ”The Setter”-rotukirjan vuonna 1872, jota käytettiin perustana luotaessa englanninsetterin rotumääritelmää.


Luonne

Englanninsetteri on iloinen koira ja tunnettu alati heiluvasta hännästä. Luonteeltaan se on ystävällinen, lempeä, utelias ja vilkas koira. Englanninsetteri jakautuu käyttö- ja näyttölinjaisiin koiriin, jotka eroavat toisistaan niin ulkonäön kuin luonteenkin puolesta.

Englanninsetteri on seurallinen ja huumorintajuinen rotu. Se viihtyy siellä missä ihmisetkin, ja tulee lähes poikkeuksetta kaikkien kanssa toimeen. Se on ihanteellinen lasten kanssa ja osallistuu mielellään
perheen askareisiin. Piha- tai kennelkoiraksi siitä ei ole.

Vapaana juostessaan englanninsetteri on omassa elementissään. Se nauttii kyllä kaikenlaisesta ulkoilusta, ja monet vaeltavat, pyöräilevät tai hiihtävät englanninsetterien kanssa. Harrastuskoirana se on monipuolinen, sen kanssa voi harrastaa esimerkiksi agilityä, hakua tai vaikka tottelevaisuutta. Englanninsetterillä ei kuitenkaan ole varsinaista miellyttämisenhalua, se tekee töitä itselleen ja voi sen
vuoksi olla erittäin omapäinen. Englanninsetterin kanssa pitääkin olla huumorintajua ja kärsivällisyyttä.

Ulkonäkö


Koiran lumoava ilme, tummat silmät ja gentleman-look ja käytös jättää lähtemättömän vaikutuksen rodusta. Englanninsetteri on välitön ja avoin rotu, joka leikkisi tuntemattomienkin kanssa.

Metsästystyyppinen englanninsetteri on kauttaaltaan pienempi, "kuivempi", kevytrakenteisempi, riistaintoisempi ja nopeampi. Vastaavasti näyttelytyyppi on jäntevämpi, kookkaampi sekä piirteiltään ja ilmeeltään pehmeämpi, runsaskarvaisempi ja olemukseltaan sekä liikkeiltään näyttävämmän näköinen. Metsästys- ja näyttelylinjaisetsetterit poikkeavat monella tapaa sekä ulkomuodoltaan että luonteeltaan.

Englanninsetterin värejä ovat sinipilkkuinen blue belton, oranssipilkkuinen orange belton ja harvinaisemmat liver ja lemon belton. Lisäksi englanninsetteri voi olla kolmivärinen niin kutsuttu tricolor, jolloin koiralla on ruskeat tan-merkit. Väritys voi vaihdella hyvinkin paljon mutta pohjavärinä
on aina valkoinen.

Turkin hoito

Englanninsetteri ei ole trimmattava rotu, mutta koiran voi siistiä trimmaamalla kuitenkin siten että se näyttää luonnolliselta. Karvapeite on hapsukasta raajojen takaosassa, rinnassa, vatsan alla ja hännässä. Se on laineikasta, pitkähköä, silkkistä muttei kiharaa. Turkkia on hyvä hoitaa säännöllisesti, eikä vain näyttelyitä varten. Koira on hyvä trimmata 1-1,5 kuukauden välein, näyttelytrimmaus on hyvä tehdä noin viikkoa ennen näyttelyä.

Turkkia on hyvä harjata ja siistiä viikottain. Takkuja voi varsinkin kertyä housukarvoihin takajalkojen väliin ja ne voivat alkaa kiristää tai kutista koiraa häiritsevästi.Kosteus ja lumi voivat aiheuttaa koiralle nopeastikin ison kasan takkuja.

Riippuu paljon koiran turkista miten paljon ja miten sitä pitäisi hoitaa. Kun pienen pennun opettaa harjaukseen ja trimmaukseen, se alkaa nauttia vanhempana yhä enemmän siitä. Koiran ja omistajan välinen vuorovaikutus paranee mitä enemmän vietätte aikaa yhdessä esimerkiksi turkinhoidon yhteydessä

Englanninsetteri kaipaa shampoopesuja aika ajoin. Koira pestään silloin kun se on se on likainen. Pesu kuuluu aina oleellisena osana näyttelykoiran turkin hoitoa. Koirasi kasvattajalta saat parhaimmat neuvot turkinhoidon saloihin.

Perinnölliset sairaudet

Kuten ihmisillä, koirillakin on perinnöllisiä terveysongelmia, niin myös englanninsetterillä.

Lonkkanivelen kasvuhäiriö, lonkkanivelen dysplasia

Lonkkavika on yksi yleisimmistä luusto-ongelmista koiramaailmassa ja esiintyy lähinnä yli 25 kg koiraroduilla. Lonkkavika on tulos lonkkanivelen luu- (nivelkuoppa ja reisiluunpää) ja pehmytosien (nivelsiteet, nivelkapseli ja lonkkalihakset) välisestä kehityksen epätasaisuudesta koiran kuuden ensimmäisen elinkuukauden aikana. Joissakin ääritapauksissa liikunta on rajoittunutta jopa nuorilla koirilla.

Ongelmana ei ole yksittäisen koiran terveys tai sairaus vaan lonkkavikaisten suuri lukumäärä rodussa. Jokainen ns. sairas koira jalostuksessa lisää lonkkavian esiintymisriskiä rodussa. Silti lievästi lonkkavikaisen koiran jalostusta ei pitäisi ehdottomasti tuomita, edellyttäen että sen sisarukset ja vanhemmat ovat terveitä. Ei ole harvinaista että terveet vanhemmat saisivat lonkkavikaisia jälkeläisiä. Niiden suvussa on voinut olla lonkkavikaa ja se on ns. hypännyt useampien sukupolvien yli.

Myös ympäristötekijöillä on todettu olevan osuutta lonkkavian syntyyn. Kasvavaa koiraa on voitu hoitaa huonosti esimerkiksi annettu sen liikkua liian paljon kasvuiässä. Myöskin liiallinen ruokinta ja vitamiinien sekä hivenaineiden yliannostus voivat aiheuttaa myöhemmällä iällä luuston ja lonkkien häiriöitä.

Allergiat, atooppisuus

Englanninsetterin iho voi olla herkkä ja altis erilaisille allergioille. Edinburghin Yliopisto on tutkinut, että allergioille löytyy erilaisia syitä. Ympäristötekijät ovat yksi syy ja suurella todennäköisyydellä ne saattavat periytyä.

Kaikki koirat voivat rotuun katsomatta sairastua ruokaperäiseen allergiaan. Kun koiran puolustusjärjestelmä herkistyy epänormaalilla tavalla jonkin ravinnon ainesosalle, eläimelle kehittyy ruokaperäinen allergia, joka ilmenee yleensä ihoreaktiona, tavallisesti kutinana.

Useimmilla englanninsettereillä ei kuitenkaan esiinny minkäänlaisia iho-ongelmia. Allergiset oireet setterillä vaihtelevat hyvinkin paljon pienestä kutinasta tai punoituksesta krooniseen ihosairauteen. Kroonisessa ihosairaudessa koira kärsii jatkuvasti erilaisista avohaavoista ja karvattomuudesta. Allergia voi ilmetä myös korvien ja silmien vuotona ja punoituksena, varpaiden välien punoituksena ja rikkoontumisena. Myös kainalot voivat rikkoontua

Korvat

Korvavaivat voivat vaivata joitakin yksilöitä. Korvatulehduksen ensi oireet ovat korvien aristaminen, punoitus, ravistelu ja raapiminen. Korvassa on musta-ruskeaa vaikkua, joka tukkii korvakäytävän ja aiheuttaa kutinaa korvassa. Korvatulehdus saattaa myös olla ensimmäinen oire puhkeavasta allergiasta. Tähän liittyy usein korvakäytävän ihon bakteeritasapainon häiriö ja hiivasienen liikakasvu.

Kuurous

Kuten useilla valkoturkkisilla koirilla, voi englanninsettereilläkin esiintyä kuuroutta. Kuurous on varmasti aitoa, jos koira ei reagoi esimerkiksi jääkaapin oven avaukseen tai namikipon ravistamisen. Niin kuin edellä mainittiin, englanninsetteri on ovela koira, joka saa omistajansakin uskomaan mitä kummallisimpiin asioihin.

Koiran kuurous voi olla toispuolista, se kuulee vain toisella korvalla tai koira voi olla täysin kuuro. Pentueesta on mahdotonta erottaa mahdollinen kuuro yksilö, mutta epäilykseen on aihetta silloin, jos pennuista joku on esimerkiksi hitaasti heräävä. Noin kolmeviikkoiselle pennulle voi tehdä BAER-kuulotestin, jossa koira nukutetaan kevyesti tutkimusta varten ja koiran korviin ja otsanahan alle asetetaan elektrodit. Tällä menetelmällä saadaan selville myös osittainen kuurous, jota ei välttämättä normaalisti edes huomaa koirasta.

Kuuroa, allergista tai muuten sairasta rodun yksilöä ei saa koskaan käyttää jalostukseen.