Gordoninsetteri



Tausta ja alkuperä

Gordoninsetteri, kuten muutkin setterirodut, polveutuvat niin sanotuista setting spanieleista, jotka tunnettiin erityisesti kyvystä paikallistaa ja naulita kanalintuja paikalleen seisomalla. Britteinsaarilla oli jo 1600-luvulla väriltään musta-parkinruskeita settereitä, joita kutsuttiin nimellä black and tan setter. Näistä koirista on kehitetty gordoninsetteri Gordonin ja Richmondin herttuakunnassa Banffshiressa Skotlannissa 1700-luvulla.

Gordoninsetteriä pidetään vanhimpana setterirotuna. Rodun alkuvaiheista tiedetään hyvin vähän, mutta rodun kehitykseen merkittävästi vaikuttaneen Gordonin herttua Aleksander IV:nnen tavoitteena kerrotaan olleen seisojatyyppi, jolla olisi voimakas rakenne, mutta sellainen joka sopisi erityisesti Skotlannin nummille ja vaikeisiin sääolosuhteisiin. Todennäköisesti tavoitteena on ollut luoda selkeästi muista lintukoirista erottuva skotlantilainen setterirotu, joka työskentelee hieman lähempänä metsästäjää kuin muut setterit.

Rotu oli 1800-luvun puolivälissä hyvin suosittu. Gordoninsetteri voitti maailman ensimmäisen virallisen koiranäyttelyn, joka järjestettiin Newcastle-on-Tynessä 1859, ja Southill Parkissa järjestetyn ensimmäisen virallisen metsästyskokeen 1865. Oma rotu siitä tuli 1873, ensin black and tan setter, mutta vuonna 1924 British Kennel Club vaihtoi sille nimeksi gordon setter.

Gordoninsetterin suosio kasvoi yhdessä kehittyvän näyttelytoiminnan myötä. 1900-luvulla tämä johti kahden toisistaan poikkeavan koiratyypin kehittymiseen rodun sisällä: nättelylinjaan ja käyttölinjaan.


Rodun vaiheet suomessa

Gordoninsetterit tulivat Suomeen 1850-luvun jälkeen samoja reittejä kuin muutkin brittiläiset kanakoirarodut, aluksi lähinnä Venäjältä. Upseerit olivat siellä palvellessaan tutustuneet kanakoirametsästykseen ja toivat kotiin tullessaan koiria mukanaan. Kanakoirametsästyksen tultua myöhemmin tutuksi myös suomalaisille metsästäjille alettiin gordoninsettereitä tuoda myös Englannista, Norjasta ja Ruotsista.

Maamme ensimmäisissä kanakoirakokeissa vuonna 1893 esitettiin tohtori G. Schnitt´in omistama gordoninsetteri Nori, mistä lähtien gordoninsettereitä nähtiin koetilaisuuksissa yli vuosisadan vaihteen. Sen jälkeen ne puuttuivat lähes täysin kokeistamme aina 1980-luvulle saakka.

1900-luvun alussa Suomessa oli muutama gordoninsetterin kasvattaja. Tuolloin rekisteröitiin kolmisen koiraa vuodessa ja niillä osallistuttiin kokeisiin sekä näyttelyihin. Vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen rekisteröinnit loppuivat lähes tyystin, kunnes ne lähtivät nousuun 1980-luvun lopulla. 1990-luku oli rodun varsinainen läpimurto Suomessa ja gordoninsetteri vakiinnutti asemansa rotukartalla.

Nykyisin rekisteröidään vuosittain noin 50-90 gordoninsetteriä. Syynä gordoninsetterin yleistymiseen Suomessa on sen kauniin ulkomuodon lisäksi metsästyskoirien tuonti lähinnä muista Pohjoismaista ja siten suomalaisen kannan metsästysominaisuuksien paraneminen. Alkuperältään tämän päivän suomalaiset gordoninsetterit tulevat pääasiallisesti muista Pohjoismaista, Australiasta sekä Pohjois-Amerikasta.


Tyyppijako

Gordoninsetterit jakautuivat jo 1900-luvulla kahdeksi tyypiksi: vankemmaksi showtyypin koiraksi ja kevyeksi käyttötyypin koiraksi. Ulkonäöltään nämä koirat eroavat paljon toisistaan ja niiden käyttötarkoitukset ovat muuttuneet linjojen myötä.

Showlinjaisten koirien jalostuksessa ei ole kiinnitetty huomiota käyttöominaisuuksiin, joten seisojille tyypillinen seisontakynnys on näillä koirilla heikompi kuin käyttölinjaisilla. Rakenteeltaan näyttelylinjaiset koirat ovat kookkaampia. Näyttelylinjaisten gordoneiden turkki on runsaampaa ja paksumpaa ja se saattaa tietyissä tapauksissa haitata metsästystä. Oikean tyyppinen, suora ja kova, ei takkuunnu eikä haittaa metsästystä runsaanakaan.

Näyttelylinjaiset koirat voidaan jakaa vielä omiksi alalinjoiksensa mm. niiden alkuperän mukaan. Ulkomuodoltaan eri mantereilla olevat koirat ovat hyvin erinäköisiä, ja niillä onkin pieniä ulkomuodollisia eroja joista linjat voi erottaa.

Käyttölinjaisissa gordoninsettereissä voidaan myös huomata rakenteessa mantereellisia eroja. Pohjoismaalaiset gordoninsetterit ovat suhteellisen kevyitä ja hyvin kulmautuneita takaa sekä niillä on turkkia jonkin verran. Keski-Euroopassa näyttö- ja käyttölinjat eivät ole suuremmin eriytyneet toisistaan ja niitä voidaan nimittää dual purpose -koiriksi. Rakenteeltaan ne koirat ovat hieman raskaampia, pitkäselkäisempiä ja korkeampia kuin pohjoismaalaisia linjoja edustavat

LUONNE

Gordoninsetterin ei muiden settereiden tapaan kuulu olla heti sylissä, vaan ne ovat hieman välinpitämättömiä sivusta seuraajia. Rodun luonne ei ole vuosien saatossa muuttunut radikaalisti ja edelleen rodussa tavataan arkoja ja aggressiivisia yksilöitä. Näitä poikkeusyksilöitä tavataan kummassakin linjassa (näyttö & käyttö). Käyttölinjaisissa koirissa on enemmän arempia ja pidättyväisempiä koiria kuin näyttelylinjoissa. Ihmiset eivät vie näyttelyihin arkoja ja aggressiivisia koiria, ja näin ne eivät ole osana kasvattajien jalostusohjelmia. Yleisesti gordonilla on kuitenkin rohkea, avoin ja tasainen luonteenlaatu.

Gordoninsetterit ovat temperamentiltaan vilkkaita. Niillä on hyvä huomiointikyky ja ne sopeutuvat uusiin tilanteisiin nopeasti. Yleisesti gordonit ovat myös kohtuullisen toimintakykyisiä koiria. Ne pystyvät toimimaan ja suoriutumaan niitä pelottavista asioista oikealla tavalla ja tarvittaessa voittamaan pelkonsa.

Terävyys gordoneilla on kohtuullinen eli ne puolustavat itseään aggressiivisesti tuntiessaan itsensä uhatuksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että gordoni hyökkäisi tai purisi uhkaavissa tilanteissa. Niillä ei kuitenkaan saa olla tarvetta jatkaa hyökkäystään uhan loputtua. Puolustushalua, eli synnynnäiseltä tarvetta puolustaa laumaansa, niillä ei juuri ole, mutta yleensä kuitenkin kaikki ”vieraat tunkeilijat” haukutaan ja tarkistetaan.

Taisteluhalu ja leikkiminen on gordoninsettereillä kohtuullista. Gordonit eivät kuitenkaan kuulu leikkiväisimpiin rotuihin ja motivointi leluilla voi olla hankalaa. Leluista taistelu ja vetäminen eivät kuulu rodun luonteenpiirteisiin jo alkuperäisen käyttötarkoituksen takia. Lintujen tuomisessa pitää olla pehmeä puruote.

Gordoninsetteriä voi sanoa suhteellisen kovaksi koiraksi eli ne unohtavat nopeasti niille tapahtuneet epämiellyttävät kokemukset.

Gordoninsetterit elävät omassa maailmassansa ja niiden ymmärtämiseen tarvitaan huumorintajua ja kärsivällisyyttä. Kaikkein miellyttämisenhaluisimpia gordonit eivät ole, vaan niiden kouluttamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Luonteensa puolesta gordonit eivät ole helpompia harrastuskoiria, mutta onneksi poikkeus yksilöitäkin löytyy. Rodun älykkyydestä ollaan montaa mieltä, mutta usein rodun edustajat keksivät mitä kummallisimpia juttuja.

Luonteeltaan gordoninsetteri on rauhallinen; haukku- ja ärsytyskynnys on hyvin korkea”(Kanakoirakerhon GS-jaos)

”Rohkea, avoin, ystävällinen ja tasainen luonteenlaatu”

TERVEYS

Perinnölliset sairaudet

Gordoninsetteriä voidaan pitää kohtuullisen terveenä rotuna. Jalostusvalinnoilla ja PEVISA -ohjelmalla on saatu karsittua lonkkadysplasiaa vähemmälle, mutta tutkimuspakkojen puuttuessa moniin muihin sairauksiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Edelleen rodussa kuitenkin tavataan em. lonkkadysplasiaa sekä ”uutena” sairautena on tullut, tutkimusten lisääntyessä, kyynärnivelen dysplasiaa. Joissakin Amerikkalaisissa ja Ruotsalaisissa linjoissa tavataan SLO:ta, joka on kynsien rappeutumaa aiheuttava perinnöllinen sairaus. Rodussa esiintyy myös jonkin verran silmäsairauksia kuten PRA:ta sekä kaihia.

PEVISA= perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma vaatii jalostukseen käytettäviltä gordoninsettereiltä lonkkien kuvaamisen aikaisintaan 12 kk ikäisenä. Raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste C, joka tarkoittaa lieviä muutoksia. Usein C lonkkaisilla koirilla ei ole mitään ulkoisia merkkejä lonkkien löysyydestä ja ne pystyvät elämään koko ikänsä ilman lääkityksiä tai hoitoja.

Lonkkadysplasia

Lonkkaniveldysplasia on lonkkanivelenkehityshäiriö, jossa lonkkamalja ja reisiluunpää eivät sovi täydellisesti yhteen. Dysplasian kehittymiseen vaikuttaa suuri joukko geenejä sekä erilaiset ympäristötekijät. Lonkkaniveldysplasia on koirilla yleinen, perinnöllinen sairaus ja se on ongelmallinen varsinkin suurikokoisilla ja nopeasti kasvavilla roduilla.

Dysplasian kehitys alkaa jo pentuvaiheessa. Lonkkadysplasiaa sairastavalla koiralla reisiluunpää ja lonkkamalja eivät ole yhdenmuotoiset ja tekevät näin lonkasta löysän.

Lonkkaniveldysplasian oireet tulevat esiin vasta pennun kasvaessa. Luovutusikäisestä pennusta ei voi varmuudella sanoa, tuleeko siitä terve aikuisena. Ensimmäiset oireet saattavat tulla esiin n. 5 kk iässä, jolloin koiran ylösnousu ja liikkeelle lähtö voivat olla jäykkää. Muita oireita ovat haluttomuus liikkua ja takaraajojen epänormaalit liikkeet. Lonkkanivelet voivat myös naksua, kun reisiluun pää tulee pois lonkkamaljasta ja naksahtaa takaisin (vaikea dysplasia). Epäsopiva reisiluu saattaa hangata lonkkamaljan rustopinnan rikki, ja seurauksena on kivulias nivelrikko.

Lonkkakuvauksien arvot D ja E ovat sairaita ja C:ssä on lieviä muutoksia. A ja B ovat normaaleja, terveitä lonkkia.

TRIMMAUS

Gordoninsetteri ei rotumääritelmän mukaan ole trimmattava rotu eikä rotumääritelmässä kerrota kuinka se pitäisi oikeaoppisesti trimmata, mutta nykyään trimmaus on välttämättömyys näyttelyissä pärjäämiselle. Gordonin trimmauksessa keskitytään pääasiassa liiallisten karvojen poistamiseen ja siistimiseen. Linjoiltaan erilaiset koirat trimmataan erilailla eri maissa. Australiassa koirien pitkään turkkiin ei oikeastaan kosketa ollenkaan vaan vain kaula ja korvien tyvet ajellaan ja tassut siistitään. Jenkeissä koirien trimmaamiseen taas keskitytään enemmän ja niiltä tasoitetaan ja siistitään huolella kaikkia karvoja.

Trimmaus tehdään aina puhtaalle ja kuivalle koiralle. Jos koirassa on paljon takkuja kannattaa suuremmat takut selvittää jo ennen pesua. Pesuun käytetään hyvälaatuista koirille tarkoitettua shampoota, joka voi olla välillä mustalle turkille tarkoitettua.

Shampoota ei hierota turkkiin niin että turkki menee takkuun, vaan hellästi turkkia säästellen. Turkista huuhdellaan huolella shampoot pois ja laitetaan hoitoainetta. Hoitoaineen annetaan vaikuttaa muutaman minuutin ja samalla voi käsin aukoa takkuja. Hoitoainetta ei välttämättä tarvitse huuhtoa aivan kokonaan pois turkin ja takkujen selvittämisen helpottamiseksi. Kun turkkiin jätetään vähän hoitoainetta, ei siitä myöskään tule niin sähköistä.

Huuhtelun jälkeen turkista kuivataan pyyhkeellä suurimmat vedet puristelemalla, ettei turkki mene takkuun. Ennen näyttelyä kuivauksen jälkeen koiralle laitetaan pyyhe päälle, jotta selän turkki ei nousisi pystyyn. Kun selän turkki on kuivunut, aletaan koiraa föönaamaan. Turkki föönataan karvan kasvusuuntaan samalla harjaten. Föönaus kannattaa aloittaa korvista ja edetä edestä taakse, lopuksi häntä. Suoristusrautaa voi käyttää häntään ja mahanaluskarvoihin, jos ne ovat laineikkaat. Ennen näyttelyä kannattaa pitää pyyhettä näyttelypaikalle asti päällä.

Tarvikkeet mitä tarvitaan trimmaukseen

– harja ja kampa (karsta)

– sakset ja ohennussakset

– (trimmausveitsi)

– coat king

– trimmauskone (terä 10 tai 15)

Trimmausohjeet

Pää, korvat, ja kaula


– Koiran kuonosta ja silmien päältä leikataan viiksikarvat pois.

– Päälaelta nypitään käsin pitkät karvat pois. Päätä ei missään tapauksessa saa ajella koneella, koska sitten se joudutaan ajelemaan joka kerta kun karvat alkavat kihartamaan.

– Korvien tyvestä ajellaan koneella n. 1/3 jättäen korvien etureunaan pitkät karvat.

– Kaula ajellaan lyhyeksi U:n muotoiselta alueelta. Lyhyeksi leikatun kaulan alaraja on pari sormea ylempänä kuin rintalastan kärki.

– Korvien ja kaulan leikatut rajat tasoitetaan ohennussaksilla muuhun turkkiin sopivaksi.

Selkä, kyljet ja häntä

– Jos selkäturkki on pitkä, vedellään sitä coat kingillä myötäkarvaan niin paljon ettei karvaa enää irtoa. Coat king käsittelyn jälkeen selän pitäisi olla lyhyt, mutta jos ei ole voi sitä vielä ottaa trimmausveitsellä.

– Selän turkkia voidaan ohentaa työntämällä ohennussakset turkin sisälle vastakarvaan ja leikkaamalla sieltä sun täältä vähän.

– Kylkiä voi myös ottaa coat kingillä, mutta parempi tapa on leikata pitkien karvojen raja ohennussaksilla suoraksi.

– Hännän tyvistä leikataan n. 3 cm:n alue lyhyeksi, jotta häntä ”irtoaa” muusta ruumiista. Hännän tyveä siistitään ohennussaksilla.

– Hännän karvojen tulisi olla kolmionmalliset eli karvat lyhenevät kärkeä kohden. Helpoimmin tämän saa tehtyä sitten että harjaa häntäkarvat ja ottaa ne hännän myötäisesti käteen ja leikkaa päästä viimeisen nikaman kohdalta karvat poikki.

Rinta -ja mahakarvat

– Rintakarvat pyöristetään korostamaan eturintaa

– Mahakarvat tasoitetaan siistiksi ja tasaisiksi rintakarvoihin ja takajalkojen karvoihin nähden.

Etu -ja takaraajat

– Etujalkojen sivut tulisivat olla puhtaat ylimääräisistä karvoista eli jos niissä kasvaa karvaa nypitään ne pois. Jos karvat eivät lähde nyppimällä leikataan ne ohennussaksilla.

– Etujalkojen karvat siistitään tassusta ranteeseen asti leikkaamalla ne alaspäin lyheneviksi.

– Koiran kintereiden karvat leikataan alaspäin lyheneviksi siten, että ylhäällä karvat ovat n. 2 cm mittaiset ja alhaalla nollassa. Ylhäälle jätetään enemmän karvaa, jos koiralla on huonot takakulmaukset.

– Takajalkojen pitkät karvat siistitään ja tasoitetaan noin puolesta välistä kinnertä

– Tassujen pitäisi olla ns. kissantassut eli ne pyöristetään sivuilta ja päältä. Tassujen pohjat ja varpaanvälit leikataan lyhyiksi.

– Kynnet leikataan